Me autamme brändejä ja vaikuttajia onnistumaan sosiaalisessa mediassa

UUDEN SUKUPOLVEN DIGITAALINEN MEDIATALO

Splay perustettiin yksi selkeä tavoite mielessä: auttaa sisällöntekijöitä ja mainostajia menestymään yhdessä sosiaalisessa mediassa. Aloitimme vuonna 2013 pienestä kellarista, josta nousimme Pohjoismaiden ensimmäiseksi YouTube-verkostoksi (MCN). Tänä päivänä olemme kasvaneet laaja-alaiseksi digitaaliseksi mediataloksi, jossa työskentelee yli 80 työntekijää, joka toimii neljällä eri markkina-alueella ja jolla on toimintaa 15 eri maassa. Olemme rakentaneet vaikuttajaverkoston, jolla on maailmanlaajuisesti 400 miljoonaa seuraajaa Instagramissa, Youtubessa ja Snapchatissa. Splay tarjoaa enemmän videokatseluja kuin mikään muu broadcaster Pohjoismaissa.

Meidän intohimomme on online-video. Olemme erikoistuneet luomaan sisältöjä, joita ihmiset haluavat kuluttaa ja jakaa toistensa kanssa. Mutta erinomaisen sisällön luominen yksinään ei vielä riitä. Jos kaiken hälyn seasta haluaa erottautua, tarvitaan myös järkevä digitaalinen jakelustrategia. Lisäksi vaaditaan taitoa kasvattaa ja olla yhteydessä yleisöön siten, että he kasvavat yleisöstä faneiksi. Me ohjaamme kumppaneitamme ja asiakkaitamme läpi näiden prosessien. Me autamme sinua onnistumaan sosiaalisessa mediassa.

Tervetuloa Splaylle – uuden sukupolven digitaaliseen mediataloon.

Vigor Sörman, Founder & CEO